graffiti tako

Tarina

Elämä on täynnä hauskoja yllätyksiä, jos niille vain antaa mahdollisuuden. Näin totesivat Markku ja Risto tavattuaan.

Molemmat ovat eläneet tahoillaan hyvää elämää perheiden, töiden ja harrastusten parissa.

Ristolla on takanaan pitkä ura tuotekehityksen ja tekniikan parissa. Muotoilu ja hi-tech tuotteiden suunnittelu oli mielenkiintoista ja haastavaa tehtävää.

Kalustemuotoilu oli kuitenkin harrastuksena inspiroinut Ristoa jo pitkään. Hän päätti muuttaa harrastuksen työksi ja kouluttautui kalustemuotoilijaksi Lahden muotoiluinstituutissa.

Markulla on takana pitkä ura liike-elämässä pääkaupunkiseudulla. Vaikka hän pitikin vastuullisista töistä, niin kvartaaliajattelu ja tuloksen tekemisen paineet saivat ajattelemaan muutosta.

Eräänä päivänä hän teki vaimonsa kanssa päätöksen koko loppuelämää koskevasta muutoksesta. He päättivät muuttaa maaseudulle Kuhmoisiin. He olivat hurahtaneet luontoon ja halusivat viettää enemmän aikaa luonnon keskellä.

Käytännön järjestelyjen hoitaminen ja uusien työkuvioiden suunnittelu vei oman aikansa. Sitten oli aika verkostoitua uuteen ympäristöön Tampereen kauppakamarin järjestämällä Hyväksytty Hallituksen jäsen-kurssilla. Samalla kurssilla oli Risto verkostoitumassa.

Tästä se sitten jotenkin alkoi, Bongon tarina. Hyvin erilaisista taustoista, koulutuksista ja työhistorioista huolimatta ystävyys oli syntynyt. Alustavat ideat oli olemassa ja niiden työstäminen aloitettiin nopeasti. Päätös yhteisen yrityksen perustamisesta syntyi kuin itsestään.

Ammennamme ideoita tuotteisiin niin luonnosta kuin rakennetusta ympäristöstä. Käytämme hyväksi pitkän työuran tuomaa kokemusta ja tietoa.