Ajankohtaista

Nyt myynnissä klassikko 1960-sarja

Puulon Oy:n valmistamaa viimeisteltyä kotimaista laatua.

Sisustusarkkitehti (SIO) Risto Halme (s. 1934) valmistui sisustusarkkitehdiksi Taideteollisesta oppilaitoksesta Ateneumista vuonna 1959. Halme on työskennellyt huonekalumuotoilijana lähes kaikkien suomalaisten huonekalutehtaiden kanssa sekä toiminut sisustusarkkitehtina lukuisissa julkisissa kohteissa. Halme on suunnitellut Puulon Oy:lle 1960 – nimeä kantavan ruokaryhmän, joka henkii menneiden vuosikymmenten tunnelmaa modernilla otteella

Ensimmäinen luonnos 1960-tuolista on vuodelta 1957. Vuosien myötä idea on noussut esiin eri muodoissaan. Modernisoidulle 60-luvun mallille on selkeästi nyt olemassa tilaus sekä huonekalukaupan ja asiakkaiden, että myös valmistajan,” Risto Halme kertaa tuolin syntyhistoriaa.

Tuolissa näkyy menneen ajan selkeä ja kevyt muotokieli, joka on tuotu tähän päivään. Nykyaikaisilla valmistusmenetelmillä ja Puulon Oy:n ammattitaidolla tuolin valmistus on yksinkertaisempaa kuin lähes 60 vuotta sitten. Viimeistelty jälki ja laatu vaativat silti useita vaiheita ja on edelleen käsityötä.

Puulonin suunnittelu, tuotanto ja toimistotilat ovat Kuhmoisissa, lähellä kotimaisia raaka-ainevarastoja - metsiä. Kotoisesta ympäristöstä syntyy kodikkaita kalusteita. Yhtiö panostaa tuotteidensa muotoiluun ja tuotteiden takaa löytyykin nimekkäitä suomalaisia suunnittelijoita.

Puulon Oy:llä on oikeus käyttää "Avainlippu" -merkintää, joka on takuu suomalaisesta laatutyöstä.