Ajankohtaista

Suur-Tampere teki jutun arjen kaupunkitaiteesta

Tampereelle helmikuussa perustettu muotoilu- ja tuotantoyhtiö Bongo House Oy tarjoaa uudenlaista katutaidetta, jolla on vahva merkitys myös käytännöllisenä arkisena tuotteena.  Yrityksen ensimmäinen lippulaiva on uniikit puunrunkosuojat.

– Seurasin vuosia kadunvarsilla olevia tylsän näköisiä puunrunkosuojia, ja odotin malleihin muutosta. Kun kukaan ei sitä tehnyt, ajattelin, että meidän täytyy se tehdä, kertoo Bongo Housen pääsuunnittelija Risto Luoma.

Hän perusti yrityksen yhdessä liikekumppaninsa Markku Pelkosen kanssa. Heidän ideoimillaan ja tuottamillaan puunrunkosuojilla on muutakin tehtävää kuin suojata puita, joista monet voivat olla mittaamattomankin arvokkaita.

– Lumiaura on katujen ja puistojen puiden pahin vihollinen. Lumia kerätään useimmiten öisin ja hirveällä kiireellä. Pelkistetyt suojat eivät välttämättä herätä auraajien huomiota samalla tavalla kuin näyttävät värikkäät figurit, Risto Luoma uskoo.

Bongo Housen uniikit puunrunkosuojat voivat halutessa toimia myös pyörätelineenä tai rakkauslukkojen "siltana".  Suojat on mahdollista hankkia esimerkiksi kunnan omilla tunnusväreillä ja varustaa led-valoilla. Kirkkomaan puille yritys on suunnitellut  omat, niiden symboliikkaan istuvat suojansa.

Nuoresta iästään huolimatta Verstaankadulla yhteistyökumppanin Tammerkosken Takomon tilassa toimiva yritys on ehtinyt laajentaa tuotantovalikoimaansa puunrunkosuojista muun muassa huonekaluihin ja sisustustuotteisiin.

– Toimintamme jakautuu kolmeen osaan: kunnille, kaupungeille, taloyhtiöille, seurakunnille ja yrityksille julkiseen käyttöön suunniteltuihin tuotteisiin, kuluttajamyyntiin tarkoitettuihin kalusteisiin sekä verkkokauppaan, joka tarjoaa kauppapaikan myös yrityksemme ulkopuolisille suunnittelijoille.

Yritys valmistaa tuotteensa pääasiassa kotimaisista raaka-aineista hyödyntäen pirkanmaalaisia alihankkijoita. >> http://suurtampere.fi/2015/09/08/arjen-kaupunkitaidetta/

Suur-Tampere / Salli Saatamoinen

Viikon YouTube biisilinkkiin pääset >> tästä