puulon 1960 ruokapöytä

Ajankohtaista

Helmikuun tarjous: Puulonin 1960-sarjan ruokaryhmät

Koko helmikuun ajan ovat 1960-sarjan ruokaryhmät -20% ja kotiinkuljetus samaan hintaan, ainoastaan Bongon verkkokaupassa.

1960-sarja on suunnittelija Risto Halmeen taidonnäyte.

Taideteollisessa oppilaitoksessa, Ateneumissa 1950-luvun loppupuolella yhtenä oppiaineena oli viilulaminaattitaivutteiset tuolit. Aihetta opiskeltiin piirtäen ja taivutellen pahvista prototyyppejä. Harjoituksen ohessa syntyi myös tämän tuolin alkuidea.

”Ensimmäinen luonnos 1960-tuolista on vuodelta 1957. Vuosien myötä idea on noussut esiin eri muodoissaan. Modernisoidulle 60-luvun mallille on selkeästi nyt olemassa tilaus sekä huonekalukaupan ja asiakkaiden, että myös valmistaja Puulon Oy:n puolelta,” Risto Halme kertaa tuolin syntyhistoriaa.

Tuolissa näkyy menneen ajan selkeä ja kevyt muotokieli, joka on tuotu tähän päivään. Nykyaikaisilla valmistusmenetelmillä ja Puulon Oy:n ammattitaidolla tuolin valmistus on yksinkertaisempaa kuin lähes 60 vuotta sitten. Viimeistelty jälki ja laatu vaatii silti useita vaiheita ja on edelleen käsityötä.

Tuotteen valmistuksesta vastaa tuotantopäällikkö Jaakko Järvi, tuore nuorten euroopanmestari, lajissa huonekalupuuseppä. Tällä tarkkuudella valmistetaan Puulonin 1960-sarjan ruokaryhmät Kuhmoisissa.

Tutustu tuotteisiin ja tilaa omasi verkkokaupastamme: http://bongo.fi/bongokauppa

 

Huonekalupuuseppä, Jaakko Järvi.  Kuva: Skills Finland / Mathias Falk.